PirttiHirmun Päiväkirja

Tasapeli, mutta ei sovittu juttu!

06.02.2007 13.54 - viihde 

Huh, huh-nyt alkaa palautumaan viikonlopusta, paitsi nuhan sain TAAS!
Wau, mikä viikonloppu! Rasva Rositan synttärit muistetaan kyllä aina!
Lauantaina kokoonnuimme hallille kaikki klo 18 ja alkoi varsinainen show.
Varusteita sai lainata ne joilla niitä ei omasta takaa ollut ja niillä joilla oli - naurettiin, että kuinka vanhoja tai milloin niitä oli viimeksi pidetty päällä!
Kiekkoilijat olivat auttavaisia ja jelppasivat ensikertalaisia pukemaan kamat päälle (siellä kun oli harttaritkin aluksi väärinpäin). Koutsi piti taktiikkaluennon, josta kaikki ymmärsivät kai jotakin, peli oli ainakin sen näköistä, että kukin ymmärsi sen omalla tavallaan!
Omalta kohdalta täytyy sanoo, että juuri itse Areena ei sokaissut minua vaan se, että pleksi oli suurimman osan ajasta huurussa (varmaan edellisillan "jäykät" tukki sen pienen happireiän) ja katse oli varmasti jäätä kohti koko ajan! Sain mä yhden syöttöpisteen kerättyä kuitenkin, pidän sitä saavutuksena!
Rankkuskaba oli lähinnä yleisön (minkä yleisön) viihdyttämistä, mutta pari tyyppiä osas jopa maalinkin tehdä!Pelihetki päättyi yhteiseen joukkukuvaan ja omiin muistikuviin. Jokaisellahan ne oli otettu eri kulmista ja eri aikaan..
Saunaan oli vaarallista mennä sillä " Löylyjen Kuningatar" valtas sen ja saunotti kaikkia ketä sinne vahingossa samaan aikaan eksyi. Jälkipelit pelattiin siis kuumissa tunnelmissa!
Parhaan pelipaidan tittelin voitti ansaitusti Sinikka jolla oli Hämeenlinnan Tiikereiden ikivanha pelipaita! SE OLI HIANO!
Bileet olivat jatkuneet aina aamutunneille asti, ja niistähän me muut olemme kuulleet vain huhuja, mitä kaikkee on tapahtunut. Kuulemma "tärkeät keskustelut" on ollu aina sunnuntaina iltapäivään asti sillä kukaan näistä bilehileistä ei pystyny vastaamaan ees puhelimeen!!!!!
Puolitoista viikoa enää hiihtomatkaan, toivottavasti saan flunssan selätettyä sitä ennen!


Kommentoi

Kommentit

Baby Skinny (anon, 06.02.2007 17.55)

Mäkin tulin sen pelin jälkeen kipeeks.. onkohan länsiautotalli homeessa tai jotai.. Paranemisia sinne:)!

PirttiHirmu (anon, 07.02.2007 07.40)

Oli se varmaan. Sellaseen huonoon halliin jouduttiin, olis voinu ajatella ja järkätä se peli johonki kunnon Areenaan!!

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu